Olikin sitten ystävänpäivä, tai muu hymyillään tuntemattomillekkin –päivä,
minun päiväni oli vain huulenpuremista jotta estäisin itkua tulemasta tai
pahimmillaan kokonaan romahtamiseen. Sellainen ihminen jolla ei ole eläintä,
tai siihen suurta syvää sydänyhteyttä tuskin ymmärtää tätä tekstiä, mutta minä
olin hajota huolesta Misan vuoksi.
Keskiviikkona, ennen kuin lähdin Camin kanssa
elokuviin, huomasin Misan siristävän silmäänsä ja ajattelin sen olevan vain
unisuudesta johtuvaa, mutta kotiin tultuani silmä edelleen oli melkein kiinni
ja sitä pyyhkiessäni Misa vinkaisi, joten huoleni nousi heti ja soitinkin
suoraan eläinlääkärille. Aika saatiin onneksi samaksi päiväksi ja tunnin siellä
vietimmekin. Lopputuloksena lähdimme sieltä 150e köyhempinä, ja lääkkeet sekä
resepti kourassa. Nyt ainakin viikon sitten tiputellaan erilaisia nesteitä
silmään ja sekoitetaan ruokaan tulehduskipu lääkettä.
Häpesin sitä paniikkia joka purkautui
eläinlääkärillä melkein itkukohtauksella ja mietinkin miksi reagoin niin
voimakkaasti, kun kuitenkin mitään vakavampaa ei ollut ja asia huomattiin
ajoissa. Sen häpeän vuoksi en saanutkaan illalla enää soitettua Tuutikille joka
tietää koirista tuhat kertaa enemmän kuin minä, tai Camille joka olisi ollut
onnellinen jos olisin vain itkenyt huoleni pois.
Häpeän yleensäkin itkujani tai hermoilujani, käännän
ne aina niin että onhan maailmassa isompiakin murheita ja miellänkin itseni
yleensä itsekkääksi jos itken vain omien pienten asioiden takia. Ja toisilla
luultavasti on oma elämänsäkin rytmitettävänä ja asioita tehtävänä, etteivät
tarvitse minun keskeytyksiäni pienine ongelmine. Joten naama hymylle ja töihin
smalltalkia vääntämään, ja yrittämättä olla välittämättä asiakkaista joiden
takapuoleen oli luultavammin tungettu kaulin, sillä niin valittivat joka
asiasta. Taustamusiikista aina ryppyisiin seteleihin asti. Huonona päivänä
voisivat pysyä kotona kuin tulla 5 kertaa kaupassa asioimaan 8 tunnin aikana.
Kotona minä ainakin pysyisin.
No eipähän minua heitetty sentään kuitilla, kuten
tiistaina eräs asiakas päätti tehdä. Olisihan minun pitänyt ymmärtää ettei hän
sitä kuittia tahtonut.
Mutta siihen hermoiluun, kun asiaa sain pohtia eilen
kaikessa rauhassa, tai kun pääni antoi siihen tilaisuuden huomasin että
luultavammin olin hermostunut koska ensimmäistä kertaa Misan hoito oli kokonaan
minun omissa käsissäni, yleensä lääkärit ovat hoitaneet kaiken, sappikivien (vai mitä olivatkaan) puhdistuksesta
hampaiden poistoon, nyt tervehtyminen ja oikein toimiminen oli minun käsissäni.
Pieni tuskin kynnenkokoinen silmä minun kömpelöiden käsieni hallittavissa.
Voi minun vauvaani, voi minun sydäntäni. Voi minun
rakkaus.
