2. heinäkuuta 2012

Lohipinaattipiirakka


Ohje on alunperäisin täältä, mutta muuntelin sitä hieman oman pääni mukaan. Eli kävin s-ryhmän kaupassa enkä käyttänyt Pirkka tuotteita. ;)

                             Pohja
                             Myllyn Paraspiirakkataikinaa (pakaste) 

                             Täyte
                             150 g                   pakastettua pinaattia
                             3                           kevätsipulia
                             1 rkl                     öljyä
                             200 g                   lämminsavukirjolohta
                             1 dl                      tilliä hienonnettuna
                             1 dl                      emmentaljuustoraastetta
                             2                           kananmunaa
                             2 dl                      ruokakermaa
                                                          mustapippuria
                                                          lime-pippuria


Sulata taikinaa pakkauksen ohjeen mukaan. Painele taikina piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) kokoiseksi. Tasoita reuna. Nosta vuoka jääkaappiin.
Kiehauta pinaatti ja hienonnetut kevätsipulit öljyssä.
Paloittele lämminsavukirjolohi. Levitä kalapalat, tilli ja pinaatti-sipuliseos piirakkapohjalle. Ripottele pinnalle juustoraastetta.
Vatkaa munien rakenne rikki. Sekoita joukkoon ruokakerma. Mausta. Kaada seos piirakkavuokaan.
Paista piirakkaa uunin alatasolla 200 asteessa 25 - 30 minuuttia, kunnes täyte on täysin hyytynyt ja pinta saanut hiukan väriä. Anna piirakan jäähtyä hetken aikaa ennen tarjoilua.